Tulevaisuuden kaupunginosalle oma suklaa
Hiedanrannasta rakentuu läntisen Tampereen tuleva keskusta ja uusi kaupunginosa 25 000 asukkaalle. Suklaatilalla oli ilo valmistaa lähialueellemme nousevalle tulevaisuuden valovoimaiselle kaupunginosalle oma nimikkosuklaa.
Hiedanrannan alue rakennetaan tiiviiksi, mutta puistot, torit, pihat, viheralueet ja järviluonto luovat viihtyisyyttä ja rytmiä. Ensimmäiset asukkaat muuttavat 2026, mutta nähtävää ja koettavaa on jo nyt. Esimerkiksi tulevana lauantaina 11. toukokuuta Hiedanrannassa vietetään Kartanon lastenjuhlia osana Lielahti-päiviä.
Alueelta löydät jo tulevana lauantaina myös jäätelökioski Hempee x Minettin, jota pyörittävät kesän ajan Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemian opiskelijat. Jäätelökioski sijaitsee Tehdaskartanonkadun varrella lähellä Hiedanrannan Pajaa ja Lielahden kartanoa. Alue kehittyy vinhaa vauhtia, ja kesällä Hiedanrantaan avataan myös uusi katutaidepuisto.
Lauantaina 25. toukokuuta avataan Hiedanrannan Pajan Katutaso-kauppa, jonne tulevat myyntiin myös Suklaatilan valmistamat Hiedanranta-suklaat. Lisäksi myynnissä on pajalaisten upeita design-tuotteita, käsitöitä ja taidetta.
Oma suklaa moneen käyttöön
Suklaatilan valmistaman Hiedanranta-levyn mauksi valikoitui maitosuklaa merisuolalla. Suklaan pakkauksen kuvituksessa hyödynnettiin alueen historiaa henkivää punatiiliaiheista kuvaa.
Suklaan on meillä valmistuttanut Tampereen kaupungin omistama Hiedanrannan Kehitys Oy. Kaupunginosaa kehitetään yhteistyössä Tampereen kaupungin, alueen toimijoiden, yritysten ja yhteisöjen kanssa. Suklaata on tarkoitus käyttää niin kesäaikaan myyntituotteena alueella sijaitsevassa myymälässä kuin pitkin vuotta liikelahjana.
Hiedanrannasta rakentuu läntisen Tampereen tuleva keskusta ja uusi kaupunginosa 25 000 asukkaalle. Entisellä tehdasalueella alkaa rakentaminen vuoden 2025 aikana, jolloin myös ratikka aloittaa liikennöintinsä. Neljän kilometrin matka Tampereen keskustasta Hiedanrantaan käy Ratikalla 12 minuutissa.
Ensimmäiset asukkaat muuttavat vuonna 2026. Hiedanrannan kaupunginosan sydän on Tehdas, joka tarjoaa matkailu- ja ravintolapalveluita, tapahtumia ja elämyksiä sekä luovien alojen liiketoimintaa. Tutustu Hiedanrantaan täällä.
Suklaa omalla pakkausilmeellä on makea tapa rakentaa yhteisöllisyyttä yrityksissä ja hankkeissa. Lue lisää.
(Dronekuva Hiedanrannasta: Pasi Tiitola, 2023)