KUN HALUAT VIESTIÄ TUNTEELLA - SANO SE SUKLAALLA!

Näkymä kuin Suomen kauneus yhdessä taulussa

Vanhan sanonnan mukaan Puijon tornin "näköala on Suomen kauneus yhteen tauluun koottuna". Uudistunut matkailupalvekokonaisuus on toki nykyisin paljon muutakin. Puijo-suklaita on valmistettu Suklaatilalla liki 3000 levyn verran. "Tumma suklaa vadelma-laktritsi on aika lailla paras tumma suklaa mitä minä olen maistanut", tokaisee Puijo Peakin yrittäjä Pekka Niemelä.

Yli 220 metrin korkeudella Kallaveden pinnan yläpuolella kohoava Puijon torni on Savon kuuluisin maamerkki, jonka 360-näkymä saa kävijät haukkomaan henkeään kerta toisensa jälkeen. Puijo on koko lakialueen keskiössä ja Kuopion kaupungin ytimessä näyttäytyen vierailleen aina omanlaisenaan neljän vuodenajan mukaan.

Jylhään ja kauniseen luontoon sijoittuva Puijon alue on paljon muutakin; se on monimuotoinen, liikunnallinen ja elämyksellinen matkailupalvelukokonaisuus, jonka kehittämisestä vastaa yhteistyössä kaupungin kanssa Puijo Peak Oy. Matkailualue, maja ja torni ovat uudistuneet täysin.

Torni tarjoilee elämyksiä kaikissa kerroksissaan. Ensimmäisestä kerroksesta löydät matkamuistomyymälän, toisesta torniravintolan, kolmannesta tornikahvilan ja neljännestä näköalatasanteen. Panoraamanäköaloista saa kaiken irti ravintolassa, joka pyörii täydet 360 astetta tunnissa.

Matkamuistomyymälästä Puijo-suklaat tuliaisiksi

Puijon tornin matkamuistomyymälästä löydät myös Suklaatilalla tilaustyönä valmistetut Puijo-suklaat, joita on saatavilla kaikkina sesonkeina.

Puijo-suklaita tehdään kahtena makuna. Toinen on maitosuklaa kinuskihelmillä ja toinen tumma suklaa vadelma-lakritsilla. Pakkauksen näyttävä kansikuva Kallaveden järvimaisemineen puhuttelee jokaista Puijon ystävää.

Puijo-suklaat ovat olleet Suklaatilalla valmistuksessa puolitoista vuotta, ja levyjä on toimitettu jo liki 3000. Tuote on ollut Puijo Peakin asiakkaiden ja yrittäjän Pekka Niemelän mieleen:

"Tosi tyytyväinen olen makuihin ja pakkauksiin. Ylpeydellä voi näitä myydä. Tumma suklaa vadelma-laktritsi on aika lailla paras tumma suklaa mitä minä olen maistanut", Niemelä kiittelee.

Lue lisää Puijosta.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit