Nokia-suklaa 80g


Nokia-suklaa 80g

Saatavilla
- voidaan lähettää 0-4 päivän kuluessa

4,20
1 kg = 52,50 €


1 kg = 52,50 €

Maitosuklaa Vadelma-lakritsi 80g

----

 

Nokialla syntyy tunnetusti uutta! Kasvava kaupunkisiluetti, vesistöt ja väkevä teollinen historia ovat paikkakuntalaisten ylpeyden aiheita, ja samaiset teemat näkyvät myös meillä Suklaatilalla valmistettavassa Nokia-suklaassa. Sen mauksi valikoitui nokialaisraadissa pirtsakan kepeä vadelma-lakritsi maitosuklaa.

 

Nokia-suklaa maistuu iloisesti esimerkiksi tuliaisina nimensä puolesta Suomen kuuluisimmasta kaupungista. Se kuuleman mukaan todennäköisesti helpottaa myös ulkonokialaisten kotipaikkaikävää. Kaiken kukkuraksi Nokia-suklaa on kätevä liikelahja kaupungin yritysten ja yhteisöjen käyttöön. 

 

Pakkauksen kannessa näyttäytyvän Nokian kaupungin oman kaupunkikuosin on suunnitellut nokialaisen Sokru Oy:n graafinen suunnittelija Outi Virtanen. Kuosin innoittajina ovat toimineet Nokian kaunis luonto vesistöineen sekä tutut maamerkit, kuten Tehdassaari, Nokian kirkko, Kerhola, kaupungintalo ja kylpylähotelli Eden. Lisäksi kuosissa on viittauksia kaupungin monipuoliseen yritys-, urheilu- ja kulttuurielämään.

 

Valmistamme Nokia-suklaan yhteistyössä Nokian kaupungin kanssa. #nokiakuosi #nokiankaupunki #outivirtanen ja #sokru. Jälleenmyyjille: Tuotteiden myynnin ja markkinoinnin yhteydessä tulee mainita Nokia-kuosin suunnittelijan nimi Outi Virtanen.

 

 

Tuotteen lisätiedot

Tuotetieto MYYNTIERÄ JÄLLEENMYYJILLE 10 KPL

Oheistuotteet

Tuote Huomaa Tila Hinta
Siuron Kylän Salmiakkisuklaa 80g Siuron Kylän Salmiakkisuklaa 80g
4,20 €
1 kg = 52,50 €
Ylis'festarit-suklaa 80 g Ylis'festarit-suklaa 80 g
2,50 €
1 kg = 31,25 €
Näytä oheistuotteiden tiedot

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös

Rocky Road maitosuklaa
4,90 (1 kg = 49,00 €)
Simasuun Makiainen
3,70 (1 kg = 74,00 €)
Joulusuklaalevy
4,20 (1 kg = 52,50 €)
Navettatontun Talviherkut Maitosuklaa
4,90 (1 kg = 49,00 €)
Navettatontun Talviherkut Tumma suklaa
4,90 (1 kg = 49,00 €)
Kettuakin ketuttaisi 80g
4,20 (1 kg = 52,50 €)

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Tuotteet, Paikkakuntasuklaat, Nokia