Navettatontut

Suklaatilan historioitsija (FM) on onnistunut selvittämään salaperäisen ja velmun navettatonttukaksikon vaiheita tältä ja viime vuosisadalta. Hämmästyksemme oli suuri, kun kuulimme näistä nurkissamme asustelevista tontuista. Samalla moni mystinen sattuma alkoi saada selityksensä. Meille on nyt vahvistunut ymmärrys, että meillähän tonttuilee. Saanemme siis esitellä: Viljo Vinhajalka ja Sikke Simasuu!

 

Neljännen sukupolven maatilallamme on elellyt tonttuja tiettävästi ainakin 1900-luvun alkupuolelta lähtien, jolloin Suojärveä isännöi Aleksi Järvenpää vaimonsa Hilman kanssa. Havaintoja näistä hyväntahtoisista mutta herkkätunteisista navetta-asukeistamme saatiin myös Eino ja Annikki Järvenpään aikana 1940-luvulta 1970-luvulle.

Pentti ja Marketta Järvenpään vuosikymmeninä tontut saivat uuden kodin vastavalmistuneesta navettarakennuksesta, jossa he edelleen 2000-luvulla elelevät. Nykyinen navetta on saneerattu elintarvikehuoneistoksi, ja siellä toimii Tomi ja Katja Järvenpään omistama Suklaatila. Myös tonttujemme nimet ovat paljastuneet oman tilahistorioitsijamme saatua tutkimusapua tamperelaiselta kansanperinteen tuntijalta Mikko Kamulalta. Tutkijan lähteet todensivat tonttujemme nimiksi Viljo Vinhajalka ja Sikke Simasuu.

Navettatonttumme valvovat, että vanhat hyvät tavat ovat kunniassa ja työt tulevat tehdyiksi. Joskus – kun talonväen käsiparit ovat tuntuneet loppuvan – tonttu on tullut avittamaankin tilan askareissa. Yhä joskus pajan valot palavat Suklaatilalla omituisesti keskellä yötä, ja aamulla pakkaajat ihmettelevät töihin tullessaan, miten pellit ovat täyttyneet levyistä yön aikana kuin itsestään.

Muutamia kertoja tonttu on onnistuttu yllättämään työnsä ääressä, mutta useimmiten ihmissilmä ei pysy vikkelän veitikan liikkeissä mukana. Jotakin on tontulta joskus jäänyt jälkeen, kun se on joutunut poistumaan ripeästi.

 

Suklaamaistajaisten kestovieraat ja hävikin hävittäjät

Toki tontut tuntevat vanhat navettarakennukset mennen tullen, eikä heille tuota vaikeuksia poistua suojaisampiin maisemiin pieniä salakäytäviään pitkin. Pikainen katoaminen on usein tarpeenkin, sillä meidänkin tonttumme rakastavat pikkukepposia. Varsinaista kiusantekoa tonttujemme temppuilut ovat ani harvoin, ja yleensä niille nauravat kaikki – toiset tosin enemmän ja toiset vähemmän, riippuen siitä, kehen tonttukolttonen on sillä kertaa osunut.

Lukuisista piilopaikoistaan tontut tarkkailevat elämää Suklaatilalla mutta näyttäytyvät ani harvoin. Silti Suklaatilan väestä tuntuu monesti, että jotain pientä ja huomaamatonta olisi juuri vilahtanut näkökentän äärireunassa ja kadonnut saman tien johonkin selittämättömästi. Samaa on sanonut moni asiakkaammekin, etenkin Suklaamaistajaisissa, joihin tonttumme osallistuvat tiettävästi melkeinpä joka kerta. Jos jollakulla jää maistajaisissa herkkuja lautaselle, ne tuskin ovat enää siinä vieraiden lähdettyä, kun salia tullaan siivoamaan.

Navettatontulla on sietämättömän hyvä kuulo. Niin hyvä, ettei siltä jää mikään kuulematta. Uskallapas sanoa tontusta jotain pahaa, sillä sen saat vielä nahoissasi tuta. Myös nenällään tontut “näkevät” kaiken. Ne hoksaavat pienet tuoksunvivahteetkin ja tietävät tarkoin, mitä suklaalaatuja minäkin päivänä pajalla työstetään.

Ja totta kai tonttumme ovat makealle persoja. Suklaatilan isäntä on jo vuosia ihmetellyt emännälleen, miksei verstaalta jää lainkaan hävikkiä. Navettatonttumme huolehtivat hävikin hävittämisestä erinomaisen hyvin!