Kerrohan se meille

Suklaatila liittyi eilen Facebookiin.

Olemme kiertäneet vajaan kahden vuoden aikana runsaasti lähialueen tapahtumissa kertomassa itsestämme ja tuotteistamme sekä ennen kaikkea kuulostelemassa, mitä meiltä toivotaan.

Työ jatkuu Facebookissa ja toki tapahtumissa niin ikään. Voitte tavata meidät esimerkiksi Lahden lähiruokamessuilla 18.-19. päivänä helmikuuta Sibeliustalossa, nähdään siellä.

Facebook on kuitenkin mukava, nopea ja näppärä väylä viestiä asioista sekä kuulla ja keskustella kaikesta, mitä teillä on mielessänne. Toivomme, että nyppäisette meitä rohkeasti hihasta ja heittäydytte kanssamme juttusille – sähköisesti, puhelimitse tai nokitusten. Viestintäkanavia on paljon, mutta tärkeintä on se, mitä sinulla on  sanottavanasi.

Tutustukaa Facebook-sivuihimme. Ja muistakaahan kertoa, mikäli tykkäätte meistä!

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.