Hidasta kiiruhtamista

Avasin lasten kanssa tänä aamuna joulukalenterista luukun numero neljä. Se jättää tiimalasiin vielä riittävästi santaa meille aikuisillekin hoitaa keskeneräisyyksiä ja ottaa sen jälkeen vastaan kiireetön joulu. Lapsilla jännitys tietysti tihentyy vähän toisenlaisesta odottamisesta.

Meillä Suklaatilalla otetaan parhaillaan vuoden loppuspurttia. Suklaatilan jälleenmyyjien määrä kapuaa tasaisesti, ja tuotteitamme saa jo maamme monista kolkista. Kas kummaa, kun tilaukset kasautuvat marras-joulukuulle. Taidan taas puoliltaöin käydä katsomassa, onko vaimokultani nukahtanut joulukonvehtien ääreen pakkauspöydälle.

Verkkokaupankin joulumyynti on lähtenyt rivakasti liikkeelle. Oma puotitoiminta tilallamme pääsi niin ikään jo kesällä hyvään vauhtiin. Opasteetkin saimme vihdoin ja viimein maantien varteen. Varmasti joku eksyy vieläkin kärrypoluille.

Suklaamaistajaisia ja osin myös puotia silmällä pitäen tehtävät laajennukset alkavat kääntyä loppusuoralleen. Ensi vuonna pystymme ottamaan useiden kymmenien henkien ryhmiä kerralla maistajaisiin, ja samalla pääsemme laajentamaan puotimme valikoimaa.

Maali häämöttää.

 

Maali on oikeastaan häämöttänyt jo 2-3 vuotta eli siitä lähtien, kun vaimoni kanssa päätimme heittäytyä toiselle työurallemme. Luovuimme palkkatöistämme ja aloimme luoda omaa. Kun lähdimme sukupolvenvaihdoksen jälkeen kehittämään maatilaamme, tiedossa toki oli, että paljon tehtävää on edessä. Oli otettava haltuun perinteet ja luotava päälle uutta, omaa.

Piti rakentaa ja rakennuttaa, luoda tuotteita ja löytää markkinoita. Oli uskallettava ja ponnistettava. Valittava ja rajattava. Unohdettava ja keskityttävä. Löydettävä tasapainoa ajanhallintaan ja perhe-elämään. Ymmärrettävä, että suuretkin rakennelmat syntyvät kivi kerrallaan kärsivällisesti kehittäen. Onneksi on suku ja suuri apu! Aivan kaikessa.

Monta porrasta olemme jo ennättäneet edetä. Siinä sivussa on luotu maatilalle uutta liiketoimintaa ja 2,5 työpaikkaa. Ensimmäinen osa-aikainen työntekijämme tuli taloon marraskuussa. Toden totta alkaa tuntua, että tässä joulunodotuksessa on saavuttamisen taikaa.

Jatkamme hidasta kiiruhtamistamme ja tilan kehittämistä tulevinakin vuosina. Tervetuloa Suojärvelle Suklaatilalle tai Kylätori-verkkokauppaamme helpoille jouluostoksille. Toivotan hyvää (maalais)joulun odotusta. Istukaahan alas ihastelemaan sitä löytämisen riemua, kun lapsenne avaa joulukalenterin luukun.

 

Tomi Järvenpää
Suklaatilan isäntä

Kategoria(t): Blogit. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.